Kuten sanottu, kohde ei ollut aivan sitä mitä mielessä alkujaan oli. Myös mieheni sairastui kesäflunssaan juuri ennen lähtöä, mistä löydettiin heti positiivinen puoli. Kohde, jossa ei voi tehdä yhtään mitään, vaatii totaalisen rauhoittumisen. Jotta pystyy vaan makaamaan. Niinpä hösäys jäi todella heti pois kuvioista, koska ei yksinkertaisesti pystynyt tekemään mitään muuta kuin makaamaan altaalla. Ja niistämään.
Kun olo alkoi kohenemaan, vuokrattiin skootteri muutamaksi päiväksi. Tämän perheen motocross-mies otti homman haltuun ja itse saatoin vaan ihastella maisemia ja välillä nostaa kädet ylös ja huutaa. Oli huippufiilis. Kierrettiin koko Samoksen saari mutkaisia teitä huristellen, pysähdyttiin aina kun siltä tuntui. Kyllä kannatti. Saaren maaseutu ja paikallisten asukkaiden kylät olivat paljon siistimmässä kunnossa ja näyttivät saaresta muutakin kuin kadulla olevat roskat ja hoitamattomat pihat.
Kerran käytiin grillailemassa kuontaloitamme ihan oikealla hiekkarannalla, viimeisinä päivinä pulahdeltiin snorklamaan hotellin viereiseltä rannalta. Syömisen olisin voinut lopettaa neljännen päivän jälkeen, saari ei ollut mikään kulinaristin unelmakohde. Vaikka itsessäni en moista tunnistakaan, kyllä se kiintiö vaan täyttyy kun riittävästi syö samanlaista ruokaa samanlaisilta listoilta ravintolasta toiseen.
No, matka oli silti mukava ja reissu antoi juuri sen mitä lähdettiin hakemaan: yhteistä oloilua, lepoa ja lämpöä. Näin muutaman viikon asiaa pohtineena joku lamppu päässäni on kuitenkin syttynyt. Tärkeintä on se, että lähtee täältä kotoa johonkin. Ihan minne vaan, kunhan saa jättää sen arjen pyörittämisen ja kellon katsomisen. Katsoo sitä toista ihmistä pitkästä aikaa oikein kunnolla silmiin ja hengittää omaa oloaan. Siitä hyvä reissu on tehty, onnistunut kohde tuo sitten sen lisämausteen.
Collect moments
not things.
