"Ensimmäinen päivä ties kuinka pitkään aikaan, ettei mitään ennalta päätettyä ohjelmaa. Toki välillä päiviä on kulutettu sängyn jouset piukeina, mutta yleensä se on ollut enemmän tai vähemmän suunniteltua. Onko tämä nyt sellainen kuuluisa vapaapäivä?
Kaikkea pientä projektia pukkaisi, mutta kaiken ehtii kyllä myöhemminkin. Jos jotain vuoden aikana olen oppinut, on se, ettei mikään koskaan valmistu tekemällä."
Näillä sanoilla alkoi unohdetun blogin uumenista löytynyt luonnos, lähes muutaman vuoden takaa. Sain huojentuneena todeta, ettei sittenkään ihan kaikki ole muuttunut. Rojektia pukkaa edelleen. Taisi tuossa välissä olla vapaapäivien rupeama mutta tilanne on jälleen luisunut siihen, ettei aikaa koneella notkumiseen ole kuin tällaisina päivinä jolloin räkää luovutetaan nenästä litratolkulla. Eikä tämä ollut valitusta.
Mutta mikä sitten oli motiivi kaivaa vanha luomus esiin ja alkaa jälleen kirjaamaan asioita ylös? Räkäisen ja unettoman yön jälkeen tohdin sanoa, että se on tämä ympäristö jossa minulla on oikeus elostella oman itseni kanssa. Tahditon halu kertoa muille, miten maailma tarjoaa sitä parastaan muiden ihmisten kautta. Kuinka sitä kuuluisaa olemisen onnea on saatavilla, elämän pyörittäessä meistä ihan jokaista.
Olen aika innostuvaa sorttia, eikä kohteita ole millään tasolla rajattu. Miksi sitten yrittää itse rajata omaa elämäänsä tiettyy kaavaan, jos tahtotila rönsyilee kuin Muorinkukka? Elävälle yksilölle kun on hyvin tyypillistä ja tärkeä osa eloonjäämisviettiä, että sinne päin taivutetaan mistä valoa on parhaiten saatavilla. Asian oivallus saattoi olla tämän vuoden paras kohokohta! Uncontrolled flow, esteetön virtaus.
Positiivinen vakio, joka muuten on osa ympyrän määritelmää, jääköön elämään tämän tekstin taakse. Yksi olennainen asia miten elämässä pääsee eteenpäin, on menneisyytensä hyväksyminen. Jopa kirjallisessa muodossa.
Tervetuloa nyt juhlitaan.
