Luomisen aiheuttama tuska.

Hiljaisuuteen on ollut syynsä. Se syy on tämä elämäämme helpottava tietotekniikka.

Olen todennut blogin kirjoittamisessa kaikista epämiellyttävimmäksi tehtäväksi kuvien saattamisen kameralta maailmalle. Se kaikki tuska ja tiimalasin tuijotus siinä välissä ei vaan kerta kaikkiaan ole helpottanut. En muokkaa kuvia muuta kuin koon ja ns.allekirjoituksen suhteen ja olenkin miettinyt, mitä se sitten olisi jos kuvien valotuksia ja muita vielä rupeisi hinkkaamaan vailla minkäänlaista _ammattitaitoa_.

Jollain tasolla olen kuitenkin tämän lyhykäisen urani aikana hyväksynyt tämän viheliäisen ongelman, kunnes. Google pyyhkäisi yhdessä yössä kaiken osaamiseni maton alle päivittäessään Picasan kuvanmuokkausohjelman. Tuli shokki, sitten kiukku, jonka jälkeen lamaannus.
Kuukausi vierähti. Välillä asiaan yritti jollain tasolla paneutua. Vaan ei. Ehkä aika ei ollut kypsä.

Sitten koitti tämä satumainen päivä, jota joulun lailla olen odottanut. Onnistuin! Eikä siihen tarvittu kuin Gimp2, Youtube, lukuisa määrä harrastelijoiden kokoamia kuvankäsittelyohjeita, skannerin manuaali, reitittimen manuaali, lukuisa määrä keskustelupalstoja, 600g karkkia, litra vettä, 6 tuntia plus viikkojen orientoituminen.

Syksy saapui. Mies on menoillaan ja Fimo vei sydämeni. Siinä ne kuulumiset noin niin kuin pähkinänkuoressa.

Veni vidi vici.

Matkaan lähden.

Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa kattavaa selontekoa mitä viikon pakettimatka tuo tullessaan, mutta jotain tuntemuksia. Noin niin kuin muistutukseksi kun seuraavaa matkaa alkaa varaamaan.

Kuten sanottu, kohde ei ollut aivan sitä mitä mielessä alkujaan oli. Myös mieheni sairastui kesäflunssaan juuri ennen lähtöä, mistä löydettiin heti positiivinen puoli. Kohde, jossa ei voi tehdä yhtään mitään, vaatii totaalisen rauhoittumisen. Jotta pystyy vaan makaamaan. Niinpä hösäys jäi todella heti pois kuvioista, koska ei yksinkertaisesti pystynyt tekemään mitään muuta kuin makaamaan altaalla. Ja niistämään.

Kun olo alkoi kohenemaan, vuokrattiin skootteri muutamaksi päiväksi. Tämän perheen motocross-mies otti homman haltuun ja itse saatoin vaan ihastella maisemia ja välillä nostaa kädet ylös ja huutaa. Oli huippufiilis. Kierrettiin koko Samoksen saari mutkaisia teitä huristellen, pysähdyttiin aina kun siltä tuntui. Kyllä kannatti. Saaren maaseutu ja paikallisten asukkaiden kylät olivat paljon siistimmässä kunnossa ja näyttivät saaresta muutakin kuin kadulla olevat roskat ja hoitamattomat pihat. 

Kerran käytiin grillailemassa kuontaloitamme ihan oikealla hiekkarannalla, viimeisinä päivinä pulahdeltiin snorklamaan hotellin viereiseltä rannalta. Syömisen olisin voinut lopettaa neljännen päivän jälkeen, saari ei ollut mikään kulinaristin unelmakohde. Vaikka itsessäni en moista tunnistakaan, kyllä se kiintiö vaan täyttyy kun riittävästi syö samanlaista ruokaa samanlaisilta listoilta ravintolasta toiseen.

No, matka oli silti mukava ja reissu antoi juuri sen mitä lähdettiin hakemaan: yhteistä oloilua, lepoa ja lämpöä. Näin muutaman viikon asiaa pohtineena joku lamppu päässäni on kuitenkin syttynyt. Tärkeintä on se, että lähtee täältä kotoa johonkin. Ihan minne vaan, kunhan saa jättää sen arjen pyörittämisen ja kellon katsomisen. Katsoo sitä toista ihmistä pitkästä aikaa oikein kunnolla silmiin ja hengittää omaa oloaan. Siitä hyvä reissu on tehty, onnistunut kohde tuo sitten sen lisämausteen.

Collect moments

not things.

Hyötyliikunnan minimointia.

4 viikkoa lomaa takana ja yksi edessä. Lähes koko loma on ollut yhtä lentoa, mikä ei varmasti lomauutisissa ole mikään _uutinen_. Kreikan meren jälkeen valloitettiin Satakunta, jätettiin Lurpan kanssa mies Pirkkalan lentokentälle ajavaan bussiin ja vielä viikonloppu nautittiin kotopuolessa viehättävän oululaisen ystävän seurassa. Mutta en valita, koskas sitten jos ei lomalla muka ehdi? Tämä viikko onkin kulunut projekti päivässä-ajatuksella, ottamatta mistään ylimääräisiä kierroksia.


Niin, ne tuolit.

 

Arjen pientä luksusta! Enää ei tarvi lompsia ruokapöytään asti aamiaiselle, kun voi jäädä puoliväliin. Ja kyllä kannatti miettiä värivalintaa kolmatta kuukautta, tuolit sulautuvat mukavasti miljööseensä ollen kuitenkin eri väriset.

Toivottavasti takkahuoneen pöytäryhmän kanssa saa kokea samanlaista tyytyväisyyden tunnetta. Pian.

Drink coffee

read books

be happy

Än yy tee.

Voi pojat että tätä on odotettu. Huomenna se loma nyt sitten koittaa. Vaan että pari _pikku_ juttua. Kroppa päätti ottaa varaslähdön ja tässä sitä taas ollaan, antibiootteja poskionteloihin ja Buranaa kuumeeseen. Halleluja prkl! Niinpä mielikuvat Kreikan kirkkaista vesistä ja siellä syntyvästä merenneidosta ovat saaneet uutta näkökulmaa: maski täynnä räkää on varmasti jotain sellaista mistä haaveilinkin. Toki ihmeitä on tapahtunut ennenkin ja onhan lennon lähtöön vielä 1,5 vuorokautta..

Viime viikolla keräiltiin hieman satoa. Koska pihassamme ei valmista kasvimaata ollut, eikä kiinnostanut lähteä pikapikaa sellaista kaivamaan, sai siemenet mennä itämään erilaisiin laatikoihin. Muutama marjapensas pihasta löytyi edellisten asukkaiden jäljeltä ja sato punaherukoiden kohdalla yllätti positiivisesti: pienestä kämäsestä puskasta melkein 5 litraa ehtaa tavaraa! Persiljoista tein välikorjuun ja laitoin kuivuriin. Kuvan kesäkurpitsat ovat sakkomitoissa joten saavat odottaa pataa vielä hetken.

Viime postauksessa mainitsemani odottelun puhdetyöt koukuttivat totaalisesti ja nyt kluuteja on sitten valmistunut ehkä hieman reilustikin omaa käyttöä ajatellen. Mutta onpahan varaa mistä valita ja muutama tuliainen reservissä, kun toivottavasti poikkeaa pian johonkin kyläilemään.

Ensimmäiset mallit löytyivät täältä, Lulun nuuskimat sekä alemman kuvan mallit hioin Jan Eatonin kirjasta 200 virkattua ruutua. "Italialaisen ristin" osuus tiskirätistä jäi harmillisen pieneksi kun en tajunnut lähteä heti sitä suurentamaan, eikä reilu puolivälissä purkuhommatkaan enää kiinnostaneet. Mutta aivan kelpo tiskirätiksi, tietääpähän ensi kerralla sitten. Lankana käytin Novita Bambua, sattui löytymään punaisella lapulla melko läjä lähikylän Prismasta. Värit eivät juurikaan ole niitä omimpia, mutta kuten sanottu, aivan kelpoja tiskirätiksi. Jatkoa oletettavasti tulee, vielä olisi muutama malli kirjasta käyttämättä..

Tiskirättien välissä syntyi myös muutama kori, Novitan lehdestä nappaamallani mallilla. Vaikka koreja en varsinaisesti tarvinnut, syntyi inspiraatio punaisesta lapusta myös Novitan Hanko-langan pannoissa. VIRHE. En tiedä kuinka paljon lehden mallikoreihin on suihkutettu hiuslakkaa, mutta omani eivät pysy ryhdissä vaikka kuinka virittelisi ja tekisi taikoja. Käsialasta en myönnä katastrofin johtuvan, se kun on yleisestikin melko napakkaa. Nämä korit ovat siis kuitattu ja unohdettu. Kuvia ei tule eikä myöskään revanssia. Tai ehkä, mikäli löydän autotallista niille jotain käyttöä. Aika monta kerää olisi vielä jäljellä, muita ideoita?


Aikalailla niiltä ajoilta kun lumikola laitettiin jemmaan on työn alla ollut keittiöön tarkoitetut, äitini mummulasta lähtöisin olevat jakkarat. Viimesen päälle hionnat tehtiin tosiaan aikapäiviä sitten, kunnes kompastuskiveksi muodostui tuleva väri. Olisi tehnyt mieli heittää vaan lakka päälle ja jättää sikseen, toisaalta maalata samalla tavalla kuin olivat joskus olleet. Valinta on kuitenkin nyt suoritettu ja homma hoidettu, ensi kerralla toivottavasti palaan asiaan kuvien kera. Onneksi messin ruokailuryhmän kanssa värivalinta on jo tehty, nyt pitäisi enää ryhtyä tuumasta toimeen.. Syksyn sateita ja pimeitä iltoja odotellessa. Toivottavasti nuo _muutamat_ puulaatikot löytävät tiensä samaan puuskaan.

Life is short.

Smile while you

still have teeth.

A good day.

Kyllähän se vaan niin on, että niitä hyviä päiviä viikkoon mahtuu yllin kyllin vaikka tänään ei taas ihan tuntunut siltä. Maanantai pääsi moukaroimaan oikein huolella. Toki onhan tänään viikon ensimmäinen päivä joten keskiarvollisesti on hieman toivomisen varaa..

Viime viikolla käytiin metsissä muutama päivä, huijasin aikaisemmin kertoessani reissujen olevan ohi. Tätä tapausta vaan ei oikein osannut laskea, vaikka kotiin päästyäni uni maittoi 15 tuntia putkeen. Mutta tästähän minulle maksetaan ja joskus voi valinnoistaan olla onnellinen. Laitettiin poikien kanssa hetkeksi vaihdetta vähän kevyemmälle, kuva kertokoot puolestani tarinan kolmesta kalastajasta ilman kalaonnea. Kalastajat on ne kakat keskellä kuvaa.

Viikonloppuna maisema vaihtui lammen rannalta väljemmille vesille. Viiden tähden luksuspaketti saaristossa, joka sisälsi mainion seuran lisäksi superhyvää ruokaa ja hiveleviä maisemia. Ei juoksevaa vettä, puhumattakaan pakottavasta tarpeesta roikkua sosiaalisen median kynsissä. Suosittelen!

Siirryttiin miehen kanssa nykyaikaan ja päivitettiin puhelimet sille tasolle, joka on vähimmäisvaatimuksena jo alakoulussa. Ja on kuulkaa komiaa! Nyt kelpaa näpäyttää parit kuvat vaikka kamera olisikin jäänyt kotiin, näissä näpeissä kun ei kukaan huomaa mitään eroa. En kyllä myönnä itsessäni materialistin vikaa, mutta onhan se kiva kun pelkkä puhelimen valikon esteettisyys saa hyvälle tuulelle. Hyvä päivä kun voi olla joskus todellakin pienestä kiinni. 

Helpoin tie on aina miinoitettu.

Tarpeeseen.

Okei, näin alkuun perun kaikki suuret sanani siitä, ettei oikeastaan ole mikään kiire lomille ja töissä on _niin_ kivaa. ALKAIS SE LOMA JO! Kylläpä tulee piiitkät 3 viikkoa tässä odotellessa.. Ontuva selitys tähän ailahtelevaisuuteen voisi ehkäpä olla se, että kerrankin on jotain odotettavaa. Kreikan meri, meri Kreikan..

Pari pikku väkerrystäkin on valmistunut tässä _odotellessa_. Usein allekirjoittaneen käsityöhommat käynnistyy tarpeesta, sitten omasta tai jonkun toisen. Huvikseen tulee harvemmin tehtyä mitään, mutta onneksi tarvitsen kaikkea ja paljon!

Tiskirätin eli kluutin ohje löytyi täältä, materiaalina joulun lahjakluuteista jäänyt lanka. Kuten ohjeessa sanottiinkin, hirmu helppoa ja miellyttävän aivotonta touhua! Melkein jopa harmittaa että kluuti-idea tuli käytettyä jo viime jouluna, tämän helpommalla lahjaidiksella tuskin pääsee.


Viikonloppuna juhlittiin miehen siskon vanhimman tyttären rippijuhlia. Sää suosi ja ruoka oli älyttömän hyvää, ensimmäisen kerran melkein voi sanoa että nautti moisista "pukujuhlista".

 

Visioin korttia useamman viikon ja tuloksen piti olla jotain ihan muuta kuin kuvassa näkyy. Viime hetken kohtaus vei kuitenkin voiton ja vesivärit pääsivät töihin yhdessä kirjoituskoneen kanssa. Kortin tekstin löysin sivustolta, johon oli listattu Muumien suusta päässeitä lausahduksia. 

Joko olen todella huono värkkäilemään mitään yltäkylläisiä skräppikortteja tai sitten mielestäni yksinkertainen on vaan niin paljon kauniimpaa. Puolueellisena puhujana olen jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla. Söpöilkööt ne kenelle se sopii.


Sain äidiltäni kuukausia sitten saumurin, johon olen saanut juuri ja juuri langat paikalleen. Kun ei ole sitä aikaa opetella, eikä oikeen tiedä mistä alottaisi.. sama veisu asiassa kuin asiassa. Nyt olen kuitenkin huomannut, että saumuri pönkii ajatusten syövereistä lähes päivittäin pinnalle, toivottavasti kohta nähdään tajunnan räjäyttävä debyytti sitten ala-asteen!

Ja jos mä pidän sua nättinä

enkä vaan tiskirättinä

Ootko onnellinen

ja uskotko sen

Vaihtokauppaa.

En suinkaan ole alkuperäisen perheeni ainoa käsitöiden harrastelija. Vaikka äitini virkkuuttaa mattonsa minulla, on asiassa vaihtokaupan makua. Satakunnan suunnalla valmistuu lähes liukuhihnamaisesti mosaiikki- ja lasitöitä, joista muutamat ovat löytäneet tiensä meidänkin kotia piristämään.

Pidemmän aikaa kerkesi jo muhimaan mielessä, että täytyisi näistäkin töistä jotain kirjoitella ja ennen kaikkea kuvata nämä kaunistukset. Muutaman epätoivoisen yrittämän jälkeen totesin, että ennen lasitöiden kuvailua on syytä hieman palautella mieleen kameran saloja.. Siihen ei tietenkään ollut juuri silloin aikaa, joten projekti siirtyi jälleen _huomiseen_. Mutta, mosaiikista pari otosta sain kuin sainkin tänne näytille.

 Mosaiikkityöt ovat olleen itselläkin jo muutaman vuoden salainen haave. Hyvin tehokkaana jarruna on toiminut elämäntilanne, jossa ei kerta kaikkiaan aika, eikä tajunta, riitä istumaan tunti tolkulla pyörittelemässä pirstaleita. Ja ehkä toinen on se alkuun pääseminen: materiaalit puuttuu, taito puuttuu, langan pää puuttuu. Siksipä näitä töitä osaa arvostaa ja niiden kauneudesta nauttiikin ehkä ihan eri tavalla. Eikä koskaan ole liian myöhäistä, kai minäkin vielä joskus ehdin.

Tämä sateinen aamupäivä oli tarkoitus viettää tulevan talven varastoja täydentäen. Ajelin heti aamutuimaan torille ja ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen: 5kg mansikkaa 45€ ! Ei jumantsuikka, paikalliset mansikat taitaa olla kullalla kypsytettyjä. Ei auta kuin odotella, että mansikat eivät maksa enää..mansikoita?

Listen to the rhythm

of the

falling rain.

Meri Kreikan.

Viimeisen viikon aikana tämän perheen selaimilta on tehty vähintäänkin satoja latauksia eri matkanjärjestäjien sivuille. Kun kuume iskee, siihen ei auta kuin yksi asia. Eilen sitten tein sen, varasin ja maksoin hätäensiavun auringon alle. Jahuu!

Kreikka ei matkakohteena ollut meille mikään vaihtoehto numero yksi, mutta ehdottomasti paras monesta pahasta, sieltä Bulgarian ja Turkin välistä. Mies on lähdössä pitkälle reissulle elokuussa ja jotain oli tehtävä ennen sitä. Koska resursseja matkan suunnitteluun ja aikaa itse toteuttamiseen on käytettävissä minimaalisesti, päätimme, että joku todella helppo ja lämmin loma on nyt se mitä lähdemme hakemaan.

Virittäytyminen hiekkarannoille on alkanut, flunssalomaan varsin sopivalla tavalla.

 

Minusta on aivan yhdentekevää minne me tulemme. 

Kaikki paikat ovat hyviä.

Onnellisia kesähommeleita.

Käyhän tämä näinkin, kesän vietto flunssalomalla seinien sisässä. Onneksi olen vihdoin saavuttamassa rauhan tyyssijan kaikenlaisten projektien suhteen: miksi tehdä nyt, kun asiaa voi pohtia viimeiseen asti kun ei ole kiire mihinkään. Sinänsä kuulostaa vaaralliselta, mutta samalla niin stressittömältä. Antaa pihan asfaltin routia ja autotallin oven klempattaa, kaikki hoituu kyllä vaikka sitten ensi kesänä. Kaikinpuolin hyvä ja onnellinen olo, fyysisestä kipeilystä huolimatta.

Viikkoa ennen juhannusta sain mieluisaa seuraa entisiltä kotikulmilta miehen viettäessä laatuaikaa samankaltaisensa seurassa. Siinä iltaa istuessa maailma parantui merkittävästi, tulevaisuuden suunnitelmat saivat uusia tuulenpuuskia siipiensä alle ja kudevarastokin keveni hieman. Edelliset töppöset olivat loppuun poljetut joten hyvillä mielin sai luovuttaa uudet käyttöön, kun tiesi ettei nämäkään jää kaapin pohjalle virumaan.

Juhannusta juhlittiin henkisen ikämme mukaisesti, sukuloiden anopin luona Päijänteen rannalla. Sää ei ollut kovinkaan suosiollinen, mutta onneksi jotain kesäistäkin päästiin tekemään. Muisteltiin vihdan oikeaoppista sitomista, kalastettiin, soudettiin. Grilliruoat jouduttiin tosin valmistamaan paistinpannulla, koska miehen mielikuva autokatoksen grillistä osoittautuivat 3 kesää vanhaksi.. Vaivanpalkka seurueemme majoittamisesta hoideltiin henkeä mukaillen pihahommilla.

Monella tuttavapiiristämme alkaa kesälomat olla lusittu, toisilla on puolivälissä. Mukava ajatella, että itselläni sama autuus koittaa vasta heinäkuun viimeisinä päivinä ja jatkuu aina syyskuulle saakka. Ehkä työpisteen vaihto vuoden alussa toi uutta virtaa niin, ettei vielä kaipaakaan lomalle. Loman myöhäinen ajankohta myös helpottaa taistelustressiä kesän suhteen: voi kesäillä ihan rauhassa, kun lomakin on vasta edessä.

Onnellisuus on läpitunkeva tunne siitä,

että elämä on hyvää.

Elämän kiertokulku.

Tässäpä näitä nyt sitten tulee, menneisyyden muisteloita. Kuten lupasin.

Muutama viikko sitten valmistui viimeinen matto kenties hetkeen. Nautin ehkä tietynlaisesta yliannostuksesta aiheen suhteen, sillä kyseistä tekelettä tuli työstettyä toista kuukautta. Matto pääsi sinänsä tuttuun osoitteeseen, vanhempieni asumukseen.

Akvaariomme sai kunnon faceliftauksen noin kuukausi sitten. Tiedättehän, kun tulee se kohtaus että jotain on tehtävä niin siinä ei sitten mikään auta. Poikkesimme akvaarioliikkeessä kauppareissun ohessa ihan huvikseen, kaupasta kuitenkin poistuimme käytännössä kaikki uudet akvaarion sisustat mukana. Eipä ole ennen tullut ostettua heräteostoksena 30kg hiekkaa..

Kalat ja haarniska ovat alkuperäistä tekoa, kaikki muu tosiaan heitettiin pihan perälle. Kyllä kannatti, akvasta tuli kuin uusi!

Perjantaina saatoimme taistelukala Taiston viimeiselle matkalle. Asia ei sinänsä riipaissut kovinkaan syvältä, vaikka kalalla oli jopa nimi. Enemmänkin harmitti, Taisto oli miehen silmäterä ja innostuksen lähde akvaariota kohtaan. Mutta onneksi kaikki on korvattavissa ja niinpä seuraavana aamuna talossa oli uusi, uljaampi Nyrkki. Tulee ihan mieleen ne tarinat kun lapselle ostetaan salaa uusi, samanlainen hiiri kuolleen tilalle eikä kerrota mitään.. Mukaan kaupasta lähti myös herralle haaremi ja muutama rihmakala. Voi veljet, en malttaisi odottaa kun saadaan hankittua väljemmät vedet. Sen jälkeen on vain taivas rajana.

Viikonloppuun mahtui menetyksen lisäksi myös hyvin iloisia uutisia. Sain kuulla, että ystäväni sisällä kasvaa ihmistaimi. Käsittämätöntä, millaista _myötäonnea_ voi ihminen kokea. Tunnen asian suhteen hillitöntä hepulia ja olen joutunut useamman kerran oikein pysähtymään ja pohtimaan homman nimeä. En uskalla ajatellakaan mitä tapahtuu kun ensi kerran tavataan. Varmaan halkean riemusta!

Ensi viikolla pääsee taas nauttimaan Suomen luonnosta. Se onkin sitten viimeinen reissu hetkeen. Vaikka metsässä ei olekaan mitään vikaa, on tieto kuitenkin huojentava. Kotona on vaan niin kiva olla.

Yksi maailma kerrallaan.

Lentävällä matolla.

Kesä yllätti jälleen. Lolitaa työstäessä terassilla tarkeni vaivoin t-paitasillaan, nyt tuntuu että sekin on liikaa. Toki työn puolesta metsissä vietetyt viikot hämärtää jälleen tajuntaa, eikä niitä viikkoja oikein osaa laskea eletyiksi. Kaikista huvittavinta on, että ihmiset jaksavat päivitellä kuinka on niin kylmää eikä kesä saavu koskaan. Sitten kun se tulee, voivotellaan sitä kuinka on kuuma että mitenkä tästä nyt oikein selvitään. Kohu, sitä kansa suorastaan janoaa vaikkei kyse olisi sen kummemmasta ilmiöstä kuin vuodenajat ja niiden saapuminen.

Kameraan on tallentunut hurjasti enemmän tai vähemmän onnistuneita otoksia ja saamattomuudesta saa jälleen kärsiä. Osa jää auttamattomasti kansioon "myöhemmin" eikä koskaan näe päivänvaloa, osa sitten taas tulee julkaistua satunnaisen typerässä järjestykessä. Ehkä. Katsellaan sitten syyskuussa kuinka tomaatit kukkivat..

Lumen alta kuoriutuneeseen omakotitaloon liittyvä hyötyliikunta on ottanut vallan, eikä lenkkeilylle juurikaan jää rahkeita. Selittely, oikea kuninkuuslajini! Metsistä löytyi kohtalotoverit, ehkä olisi aika tehdä oikeasti jotain ennen kuin omat näyttävät tältä?

Näinkin pitkän hiljaiselon jälkeen on vaikea tarttua mihinkään tiettyyn aiheeseen, vaikka kuvittelisi toista. Jokaisen elämässä tapahtuu joka päivä jotain, viikossa siitä kertyy jo aika paljon kerrottavaa. Aikaa kun kuitenkin kuluu riittävästi nämä arjen pienet asiat muuttuvat harmaaksi massaksi ja kun joku kysyy mitä kuuluu, vastaus on aina niin tyypillinen eipä tänne ihmeempiä, ihan normaalia perussettiä. Vastaushan on teoriassa aivan oikea, mutta silti! Kuinka hermostuttavaa. Ihan sama ilmiö tapahtuu nähtävästi oman elämän taltioinnissa. Menneen ajan imu nappaa ne hetket, joista sillä hetkellä olisi voinut kirjoittaa tuhansia merkkejä. Mitäpä sitä siis suotta enempää jaarittelemaan.

Kesäyö tuoksut tuhlaten antaa.

Hedelmäinen tuulahdus etelästä.

Tänään syntyi Lolita. Tuo lämpöisen maan lahja kylmän pohjolan mansikkamaille omaa eteläisen pallonpuoliskon mukaan hinnoitellut _ja valmistetut_ kumitissit ja on aivan valmis uuteen työtehtäväänsä. Harmillista, että Lolitan käsilaukku näyttää mystisesti kadonneen matkan varrelle. Mutta onneksi meillä täällä ollaan sen verran vieraanvaraisia, että uusi tullaan hankkimaan talon puolesta.

Kovinkaan kuvauksellinen ei Lolita ole ilman omaa työympäristöään. Tältä pihamaalta kun ei mitään kaitsettavaa vielä löydy, eikä naapurin pihaakaan tohtinyt mennä lainaamaan. Lolita matkaa pikimmiten kohti Satakuntaa, vihantien peltojen ääreen.

Taimet pääsivät eilen ensikosketukseen meri-ilman kanssa ja sille tielle myös jäivät. Hieman haasteita aiheutti ainainen tuuli ja kasvihuoneen puute, mutta kyllä sitä keinot keksii. Eihän siihen tarvittu kuin maalaukseen käytetty penkki, muutama jääkiekkomaila höystettynä harjanvarsilla sekä köynnösritilä. Nauratti niin Lolita ja tämä viritelmä vierekkäin, että kuvatkin jäi ottamatta. Tärkeintähän uusien naapureiden kanssa on se ensivaikutelma?

Lähes hermoja raastavaa puhdetyötä on ollut sylin täydeltä tarjolla mitä tulee tuohon meidän neitiin. Hormonit pisti tänään tuulemaan oikein olan takaa, eikä se jäänyt keneltäkään sivulliselta huomaamatta. Päivän ulkoilusessiot vonkumisineen ja sirkushyppyineen imee kaikki mehut, kiellettyjä rakkauden kohteita vaanii kaikkialla. Sisällä sitten laahustetaan itsesäälissä rypien makuupaikasta toiseen. Kaiken toiminnan ohessa vappulounaaksi tarjoiltu, lähes koskematon rustopalanen löytyi pihasta lohtua tuomaan. No, onhan se hyvä antaa lihan kypsyä kunnolla.

Aikaa ajatella juttua monta, uskomatonta, tuntematonta

Aivan kuinka vain

Let her sleep.

Keskiviikkona kotiuduttuani Suomen metsistä oli olo kuin jyrän alle jäänyt. Annoin fiiliksen viedä suoraan sohvalle torkkupeiton alle levottomia unia näkemään. Kun virkosin, paistoi vielä ilta-aurinko kotiportaille, johon onnellisuuskohtauksen saattelemana pistin parkkiin selaamaan menneen viikon postit. Huominen on toivoa täynnä, ajattelin. Olihan koittanut pitkät vapaat.

Joskus on syytä irroittaa ote ja kuunnella, mitä oikeasti tarvitsee. Eilen kello oli soimassa 07, nousin ylös 0930. Pieni katsaus pihalle, kottikärry painoi kuin betoniin valettu ja jalat vähintään saman verran. Takkaan tulet ja lähikaupasta suklaata. Vaikka ulkona oli sää mitä hienoin. Mitä sitten, aurinkoa kohtihan tässä ollaan menossa!

Lululta olisi syytä ottaa mallia. Tämä viikko vierähti hoitopaikassa alakoululaisten Koirakuiskaajien mannekiinina, ulkona tuuli tuo juoksuisen nenään hajuja niin että kuono pyörii kuin hedelmäpelissä. Tänään iltapalaksi sai onneksi varastettua allekirjoittaneen koipireidet pöydältä, jotain lohtua sentään tähän epäreiluun maailmaan. Mutta kun tilaisuus tulee, silloin nukutaan maha pystyssä ja antaudutaan ainoastaan hyvänä pitämiseen.


Hyvää äitienpäivää äidit, olette päivänne ansainneet.

Tulkoon mikä on tuleva

menköön mistä on luovuttava

kunhan saan pitää äitini ikuisesti.

Odotettu sadepäivä.

Koko muu maailma tuntui unohtuvan, kun ne lumet lähti. Nurkat ovat saaneet kerätä pölyä, kalat syödä kakkaansa ja käsityöt odottaa, kun tämän pesueen naisväki on heiluttanut jos jonkinnäköistä vehjettä pihamaalla. Lähinnä tyhjiä hanskojaan, kun ei ole oikein tiennyt mistä sitä alottaisi..

 

Talvi oli entisten asukkien kanssa muokannut, tai jättänyt muokkaamatta erinäisiä kohteita. Talomme oli myynnissä pitkään ennen kuin ratsastimme paikalle, ja se on varmaankin osasyy että kaikki on vähän kenollaan. Mutta tästäkin me selviämme, se vaan vaatii vähän aikaa, rahaa ja järjestäytynyttä toimintaa. 

Siitä huolimatta, että projekti tuntuu suunnattomalta työtuntien viemäriltä, olen nauttinut näistä muutamasta viikosta. Vaikka ehkä mitään kovinkaan näkyvää ei ole vielä saatu aikaiseksi, niin en juuri heti nyt tästä näin keksi parempaa keinoa unohtaa työhommat _ja kaikki muutkin hommat_ kuin nykertää polvet kipeänä pihan nurkissa. 

Tämä sunnuntai pyhitettiin kokonaisuudessaan sisähommille, ei varmasti muuten mutta ulkona on tullut aamusta asti kaatamalla vettä. Lattiat ja akvaario puhtaaksi, ruokaa, päiväunet, pyykkejä. Luksusta! Mieskin vieraili kotona, hetki sitten taas ampaisi reissuun. Itselläkin koittaa lähtö huomenna, helatorstaista sitten pitemmät vapaat. Koira vietiin Anoppilaan hoitoon, talo ei ole vielä koskaan ollut näin hiljainen. 

Tässä leikissä vaaditaan kevytmielisyyttä, 

tietyn sekavuuden tason ymmärtämistä 

ja roimasti mielikuvitusta.

Päivän uroteko.

Emme kumpikaan ole mitään aikakausilehtien suurkuluttajia, mutta kyllä niitä silti vain kertyy nurkkiin pyörimään. Siivotessa Dirtit ja Fitit kasailee sinne sun tänne, eikä lehtien säilytyksessä ole varsinaisesti mitään järkeä koska sitä _oikeaa_ numeroa ei kuitenkaan löydä. Muutossa lehdet jostain kumman syystä löysivät toisensa ja yhdistyivät yhteen kasaan. Tänään aamukahvin lomassa lajittelin jyvät akanoista, kuri ja järjestys palasi keskuuteemme. Tämä olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten.

Lehdille löytyi oikein aitiopaikka, huikean kokoisesta siivouskomerosta.Kyllä nyt kelpaa, ties vaikka imuri tarttuisi matkaan kun hakee lukuseuraa.


Keittiökin sai vähän vihreää pintaan kauppareissulla. Josko se vähän motivoisi noita pieniä ponnistamaan kohti mehukasta satoa.

Eilen sain nauttia yksinäisyyden sijasta hyvästä seurasta. Oltiin molemmat tytöt valmistauduttu istujaisiin kunnolla, pöytä notkui sokeria ja rasvaa niin että tyrät rytkyy yhä. Mutta voi veljet oli lystiä. Ja makoisaa. Mies tulee tänään kotiin, muutamaa päivää aikaisemmin kuin oli puhe. Elo aina vain siis paranee.

Life doesn't have to be perfect

to be wonderfull.

Tuulta purjeissa.

Tässä perheessä on jossain määrin historiaa merellisistä maisemista. Kun näin ensi kerran takkahuoneemme, oli peli selvä. Tästä tehtäisiin jotain, mikä muistuttaa meitä edesmenneestä ajasta.

Lasiset verkkomerkit ovat kulkeneet mukanani kesämökiltä, joka myytiin pois yli 10 vuotta sitten. Käytöstä poistetut merenkulkukartat lahjoitti ystävällisesti lippulaivamme merenkulkija. Paneloidut seinät luovat sopivaa messitunnelmaa, mielestäni parempaa seinämateriaalia tähän tarkoitukseen saa todella hakea. Takkahuoneesta on käynti saunatiloihin, lisää kuvia huoneesta nähdään toivottavasti hiottujen ja maalattujen huonekalujen muodossa. Kunhan se kesä koittaa..

Lulu nukkuu aina vaan. Huoli kalvaa, on niin tottunut vahtimaan toisen kolttosia tunnista toiseen.

 

Ja kun aallot Mikkiä keinuttaa

kotirannat kauas jää.

Supervoimia.

Jos vapaapäivät olisivat aina näin hedelmällisiä kuin nämä kaksi mennyttä ovat olleet, kotimme olisi todellinen aikaansaannosten tyyssija. Mutta ei onneksi ole pelkoa.

Eilisenä iltapuhteena taimet pääsivät uusiin multiin kouliintumaan. Koiran harhautin avustustöistä luun avulla, joka ehkä kostautui katalasti yöllisellä yskäkohtauksella ja klo 03 tapahtuneella ulkoiluhetkellä. Mutta eipä juurikaan osannut nyppiä, kun tiesi ettei seuraavana aamuna ole _mihinkään_ kiire punkan pohjalta. Miekkailu multaa vastaan tapahtui tällä kertaa paljon suotuisammin, kiitos kodinhoitohuoneen kuraeteisen. Taimien tukemiseen sai käyttää vähän mielikuvitusta, näitä luokattoman hienoja tikkuja kun ei ollut ihan sitä tarvittavaa 60 kappaletta.

Viimeksi mainitsemani kudekato sai tosiaan pääsiäisen jälkeen jatkoa kylpyhuoneen maton muodossa. Kahdesti. Niin lähellä mutta niin kaukana, ei auttanut kuin ottaa auto alle ja hurauttaa lankakauppaan. Kahdesti. Mutta nyt se on valmis! Malli on Kauhavan Kangasaitan Aura ja kude yllättäen sitä Esteriä.

Pääsiäiskoristeet vaipuivat tänään vuoden mittaiseen uneen varaston perukoille, vaikka jotain muuta joskus taannoin mainitsin. Johtunee ehkä siitä, ettei kodin siivous etänä onnistu vaikka kuinka haluaisi. Ennen laatikon sulkemista mieleeni muistui kovin epätoivoinen yritys kasvattaa rairuoho pääsiäismittaan muutamassa päivässä, muutaman vuoden vanhoilla siemenillä. Selityksiä ne on nämäkin, mutta aikaansaannos muistutti silti lähinnä talouspaperipalaa jossa sojottaa ruskeita karvoja. "Ruoho" näki viimeisen valonsa pitkäperjantain sarastaessa ja tiput sai kökkiä kuka missäkin. Ha, ensi vuonnapa vihertää 100% varmuudella, vaikka taas muutettaisiin!

Idean bongasin jokin aika sitten Tuulian käsityöblogista. Toteutus on näköjään _hiukan_ muuttunut alkuperäisestä muistini prosessissa, mutta onpahan tekijänsä näköinen. Ja sopii hyvin yhteen oranssien mörköjen kanssa.

Ja mä pyydän yötä kylmää täältä pian poistumaan.

Hoivaamista ja saattohoitoa.

Sattuipa sopivasti. Kun loma alkoi, koira leikattiin kontrollikäynnin sijasta ja miehen saattelin muutaman viikon komennukselle. Miten musta tuntuu ettei näin kävisi Strömsössä?

Onni oli kuitenkin läsnä tässäkin onnettomuudessa ja sain tilaisuuden viettää muutaman päivän 5 tähden hotellissa. Vanhempieni luona. Samaisesta kaupungista löysi kotinsa myös viime tipassa valmistunut Ratas-matto. Tällä kertaa valmistumista tapahtui selkeästi enemmän kuin purkamista, jotain on siis mahdollisesti opittu. Materiaalina käytin Esteri-kudetta, yhteensä sitä upposi 2,7kg. Ensimmäinen työ pitkään aikaan kun ei tarvinnut käydä välillä täydentämässä kudevarastoa. Voimmeko tästä todeta, että oppimista on _todella_ tapahtunut?

Uuten kotiin vieroitettiin "virtakuono" Mauno. Mauno, tuo oliivinvihreä herrasmies oli ystäväpariskunnan miehen esittämä toivelahja pääsiäisen vierailulta. Malli on Mia Bengtssonin Amigurumi-kirjasta.

Vaikka minimaalinen lomareissu olikin suksee, takki on aivan tyhjä ja kaasujalka painoi tänään kotimatkalla melko lailla. On vaan niin komiaa olla kotona. 

Mutaa kuonoon! Sano virtahepo.

Pipoarvoitus.

Pääsiäisen suoman pitkän viikonlopun ja huomenna sarastavan loman väliset päivät ovat kuluneet kuin hidastetussa elokuvassa. Nyt ne päivät ovat kuitenkin autuaan luetut. Loma.

Ennen huomista pääsiäisen arkistointia oli otettava muutama kuva. Ai että kuinka se taas pisti hymyilemään kun pääsiäislaatikon avasi ja tuulahdus menneisyydestä iski vasten kasvoja. Kun nämä uniikit "pääsiäistiput" aikanaan valmistuivat, mies tokaisi epäilevään sävyyn että eikös se Muumien Mörkö ole _harmaa_ eikä suinkaan oranssi. Mutta hyvähän se on palautella mieleen että jostain tämäkin villitys on aloitettu..

Keskeneräiset työtkin löysi tiensä takaisin omalle paikalleen pääsiäisen aikana ja sieltä syntyi kovin ristiriitaisia tunteita herättänyt, nyt jo toivottavasti varastoon joutava "pipo". Koska mieheni on vielä huonompi valokuvaamaan kuin minä, hän sai toimia urhoollisesti mallipäänä.

Olen tänään käyttänyt suuren osan aivokapasiteetistani mietiskellessä miksi tätä oikein kutsuisi. Tekele muistuttaa turbaania, mutta tuo mieleeni jostain syystä karvalakin? Mutta onneksi epäluuloa aiheuttava malli ei ole omaa käsialaani, toisin kuin nuo oranssit Möröt, vaan poimittu Novitan lehdestä kevät 2012. Jokin virka sille tässä huushollissa varmasti löytyy, jossei muuta niin saunasta puuttuisi vielä toinen saunahattu.

Muistot tekevät meistä sen

mitä emme ole.

Kotiin.

Siihen loppui jonnin joutava roikkuminen Internetin ihmeellisessä maailmassa, kun nämä talon avaimet käteen sai. Muutama viikko vietetty lentäen, näin pääsiäisen tyyliä mukaillen.

Elimme viimeiseen asti siinä uskossa, että siitä vaan kannetaan tavarat sisään ilman sen kummempaa remonttibudjettia. Mutta karu totuus paljastui, kun edellisen asukin huonekalut olivat poistuneet: 2 aikuista, 2 lasta sekä 5 koiraa tekevät pinnoille ns. ihmeitä. Lisäksi makuuhuoneiden seinät mukailivat samaa sävyä kuin työpaikkani 60-luvulla maalatut sisäpinnat.  Mintussa ei sinänsä sävynä ole mitään vikaa..
Kamera astui ovesta käsi kädessä maalipurkkien kanssa, tarkoituksena tottakai ikuistaa myös ne ennen-kuvat. Vaan kuinka yllättäen kävikään, suti oli kameraa nopeampi ja allekirjoittanut siinä tarmon puuskassa ei vaivautunut asiaa edes sen kummemmin ajattelemaan.


Talon mukana toteutui kuin varkain yksi salaisista haaveista. Akvaario. Mies on aina jurnannut vastaan, mutta nyt oli oikea aika tehdä henkisesti murskaava isku, jälleen kerran "kun halvalla sai". Kotimme edeltävät asustelijat olivat harrastelijoita, eivätkä pitkän muuttomatkan takia molempia akvoja lähteneet roudaamaan. Tämän helpommalla ei jo toiminnassa olevaan akvaarion olisi voinut päästä käsiksi, vaikka monet yöunet sen kanssa ovat menneetkin. Mitä enemmän aiheesta luki, sitä varmempi oli massatappioista, joita yhteiselossamme tulisi kohtaamaan.
Kalat ovat saaneet asustella omissa oloissan, ajatuksen _tietotaidon_ hiljalleen kypsyessä. Eilen se ajatus oli sitten aivan kypsä. Kirjobarbit, nuo akvaarion koulukiusaajat saavat lähteä ja tilalle jotain värikästä ja..omannäköistä. Kuten sanottu, mies ei ole halunnut puuttua hiuskarvallakaan koko asiaan, kunnes. Sisäinen pikkupoika pääsi akvaarioliikkeessä valloilleen, kun sai valita itselleen akvaarion tulevan kuninkaan, taistelukalan! Eilinen ilta menikin sitten lotratessa niin että pärskyi. Huterat valokuvaajan taidot joutuivat tänään todella koetukselle, kun yritin ikuistaa kaunokaisia tänne. Jos kala oli jiirissä, niin lasista heijastui koirankuola. Kun kulma oli hyvä, kalat eivät malttaneet pysyä paikallaan. Siksipä pysyn uskollisessa kuvakollaasi-muodossa, jolloin kuvat pysyvät riittävän pienenä. Eikä niistä muutenkaan saa kyllä mitään selvää.

Nyt uskallan ehkä jo sanoa, että viimeinenkin banaanilaatikko on poistunut keskuudestamme, ainakin pihan puolelle. Laatikoita on säilötty hartaudella muutosta toiseen, koska "kohta niitä kuitenkin taas tarvitaan". Mies kysyikin, että joko nyt me voitaisiin hävittää nämä vai vieläkö on monta muuttoa edessä. Sai luvan, tämän kerran.

Ken kalan tahtoo onkia,

saa ensin madon tonkia.

Siivoilua multaa kynsien alla.

Olen tähän asti lähinnä ihastellut toisten taitoa nähdä jonkun muun romussa tai rääsyssä jonkin uuden alku. Siivotessani askarteluhuoneen loputonta tavaramäärää käteeni osui villapaidan alku, joka ei koskaan nähnyt loppuaan ketkuilevan kaula-aukon takia. Totesin, että tekeleen voi aivan hyvin purkaa ja myöntää tappionsa, valmista siitä ei tulisi ikinä. Mutta kuinka ollakaan, lamppu syttyi juuri sopivaan saumaan!

Purin tästä harmaasta Jambo-langallisesta kyhäelmästä hiukan ja virkkasin etu- ja takakappaleen yhteen. Näin makuuhuoneen tyyny sai uuden päällisen eikä kaikki työ mennyt hukkaan. Voi sitä ylpeyden määrää mitä harvinainen innovatiivisuuteni sai sisälläni aikaan!

Tänään viherkasvit pääsivät uusiin multiin. Joka vuosi aika ehtii kullata muistot ja homman veemäisyys iskee vasten kasvoja aina yhtä kovaa. Vaikka tykkään uppoutua kyynärpäitä myöten multakasoihin, ei ympäri asuntoa vellova mutalieju juurikaan aiheuta iloisia kiljahduksia. Mutta nyt se on tehty, ensi vuonna urakan saa hoitaa taivasalla _onneksi_.

Työpaikan ja koko maiseman vaihdosta iskostui eilen mieleen taas yksi hyvä puoli kun ikään kuin kenraaliharjoituksen muodossa pohjustin multasavottaa laittamalla siemenet itämään. Ensimmäinen kesä kun on realistiset mahdollisuudet edes yrittää, aikaisempina on saanut kuluttaa kesät aivan jossain muualla kuin kotipihallaan. Saa nähdä kuinka käy, ostaako tämä perhe ensi syksynäkin tomaatit Prisman vihannesosastolta..

 

Jo hyvään mittaan päässyt kasvien sukuun kuuluva asukki sai kunniatehtävän suojella taimilaatikkoa kuvasarjan viimeisessä otossa näkyvältä, sen suurimmalta uhkaajalta. Päässä pyörii paljon muitakin visioita kasvatushommien suhteen, nyt on vain lumien sulattelun ohella pakattava _pari_ muuttolaatikkoa ja keskityttävä olennaiseen.

To plant a garden

is to believe in tomorrow.

Kukka-asetelmia.

Muutama päivä sitten ostin kevään ensimmäiset tulppaanit meitä ilahduttamaan. Tänään aamiaista syödessäni päätin, että töistä tullessani laitan kameran laulamaan ja ikuistan nämä kaunistukset. Ja niinhän minä tein. Lulu oli vaan hieman sommitellut uudelleen ja ollut varmasti kovinkin ilahtunut lopputuloksesta.

Viikonlopun koukkukimarassa valmistui myös uusi keskeneräisten töiden lepopaikka. Edellinen täyttyi jo aikaisemmin mainitsemistani torkkupeiton paloista, joten uudelle oli tilausta. Malli on Moda-lehden numerosta 4/2008 ja materiaalina käytin rahista ylimääräiseksi jäänyttä Esteri-kudetta. Sinne se asettui, kumipuun varjojen suojaan. Kunhan ensin virallinen laaduntarkastaja oli hyväksynyt tuotteen.

Toinen viikko yksinhuoltajana meneillään, asunnossa on kovin hiljaista. Muutto uuteen kotiin aikaistuu melkein kuukaudella. Joitain asioita on saanut hoidettua ja muutama banaanilaatikkokin on löytänyt tiensä autotallin nurkkaan. Pienessä paniikin omaisessa tunnelmassa on jos jonkinlaista listaa jatkojalostettu ja suuria aikataulusuunnitelmia laskettu.

Let her sleep

For when she wakes 

she will move mountains