Olen tähän asti lähinnä ihastellut toisten taitoa nähdä jonkun muun romussa tai rääsyssä jonkin uuden alku. Siivotessani askarteluhuoneen loputonta tavaramäärää käteeni osui villapaidan alku, joka ei koskaan nähnyt loppuaan ketkuilevan kaula-aukon takia. Totesin, että tekeleen voi aivan hyvin purkaa ja myöntää tappionsa, valmista siitä ei tulisi ikinä. Mutta kuinka ollakaan, lamppu syttyi juuri sopivaan saumaan!
Purin tästä harmaasta Jambo-langallisesta kyhäelmästä hiukan ja virkkasin etu- ja takakappaleen yhteen. Näin makuuhuoneen tyyny sai uuden päällisen eikä kaikki työ mennyt hukkaan. Voi sitä ylpeyden määrää mitä harvinainen innovatiivisuuteni sai sisälläni aikaan!
Tänään viherkasvit pääsivät uusiin multiin. Joka vuosi aika ehtii kullata muistot ja homman veemäisyys iskee vasten kasvoja aina yhtä kovaa. Vaikka tykkään uppoutua kyynärpäitä myöten multakasoihin, ei ympäri asuntoa vellova mutalieju juurikaan aiheuta iloisia kiljahduksia. Mutta nyt se on tehty, ensi vuonna urakan saa hoitaa taivasalla _onneksi_.
Työpaikan ja koko maiseman vaihdosta iskostui eilen mieleen taas yksi hyvä puoli kun ikään kuin kenraaliharjoituksen muodossa pohjustin multasavottaa laittamalla siemenet itämään. Ensimmäinen kesä kun on realistiset mahdollisuudet edes yrittää, aikaisempina on saanut kuluttaa kesät aivan jossain muualla kuin kotipihallaan. Saa nähdä kuinka käy, ostaako tämä perhe ensi syksynäkin tomaatit Prisman vihannesosastolta..
Jo hyvään mittaan päässyt kasvien sukuun kuuluva asukki sai kunniatehtävän suojella taimilaatikkoa kuvasarjan viimeisessä otossa näkyvältä, sen suurimmalta uhkaajalta. Päässä pyörii paljon muitakin visioita kasvatushommien suhteen, nyt on vain lumien sulattelun ohella pakattava _pari_ muuttolaatikkoa ja keskityttävä olennaiseen.
To plant a garden
is to believe in tomorrow.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti