Let her sleep.

Keskiviikkona kotiuduttuani Suomen metsistä oli olo kuin jyrän alle jäänyt. Annoin fiiliksen viedä suoraan sohvalle torkkupeiton alle levottomia unia näkemään. Kun virkosin, paistoi vielä ilta-aurinko kotiportaille, johon onnellisuuskohtauksen saattelemana pistin parkkiin selaamaan menneen viikon postit. Huominen on toivoa täynnä, ajattelin. Olihan koittanut pitkät vapaat.

Joskus on syytä irroittaa ote ja kuunnella, mitä oikeasti tarvitsee. Eilen kello oli soimassa 07, nousin ylös 0930. Pieni katsaus pihalle, kottikärry painoi kuin betoniin valettu ja jalat vähintään saman verran. Takkaan tulet ja lähikaupasta suklaata. Vaikka ulkona oli sää mitä hienoin. Mitä sitten, aurinkoa kohtihan tässä ollaan menossa!

Lululta olisi syytä ottaa mallia. Tämä viikko vierähti hoitopaikassa alakoululaisten Koirakuiskaajien mannekiinina, ulkona tuuli tuo juoksuisen nenään hajuja niin että kuono pyörii kuin hedelmäpelissä. Tänään iltapalaksi sai onneksi varastettua allekirjoittaneen koipireidet pöydältä, jotain lohtua sentään tähän epäreiluun maailmaan. Mutta kun tilaisuus tulee, silloin nukutaan maha pystyssä ja antaudutaan ainoastaan hyvänä pitämiseen.


Hyvää äitienpäivää äidit, olette päivänne ansainneet.

Tulkoon mikä on tuleva

menköön mistä on luovuttava

kunhan saan pitää äitini ikuisesti.