torstai 9. tammikuuta 2014

Hullaantumisen hulluus.

Olen aina ollut helposti hullaantuvaa sorttia. Tällä kertaa kaikki tuntui vain eskaloituvan loppuvuotta kohden. Asiaa sen kummemmin miettimättä oli helppo tehtä päätelmä, että kaikki alkoi kun jo aikaisemmin mainitsemani Fimo tuli taloon.

Yhtäkkiä elämäni suurin tarkoitus oli täyttää kaikki maailman kolot massasta kyhätyillä luomuksilla. Nälkiintyneenä ja tukka likaisena nykertelin yömyöhään, miettien onko tässä enää mitään järkeä.



Sitten kai jossain vaiheessa ompelukone lipui kuvioihin. Pajatson räjäytti viimeistään puuska laittaa saumuri ajokuntoon. Siinä sitä sitten taas oltiin, syvällä ompeleiden saloissa. Vaikkei mitään osannutkaan tehdä, oli silti pakko vaan tehdä?!



Tämän jälkeen on tullut monet muut, tässä muutamia mainitakseni:


Älysin kuinka helppoa Tori.fi:ssa on tehdä kauppaa! Ensin lähti koiran pieneksi jääneet romut, lopputuloksena televisiomme on ollut toista kuukautta lattialla.

Olohuoneeseemme tuli 350l vettä, jotta _voin panostaa_ akvaarioharrastukseen.

Näin unta että opiskelin kätilöksi. Aamulla olin täysin varma että uni oli enne ja selitin asiaa tosissani miehelleni. Onneksi jo iltaan mennessä ymmärsin kuinka omituinen ajatus lopulta olisi ollut. Kätilönä ihminen, joka ei omaa viettiä vauvoihin, on pitänyt moista sylissään kaikki 2 kertaa ja tietää juuri ja juuri kauanko raskaus kestää?




Mies on piipahtanut pari kertaa, tälläkin hetkellä kuitenkin taas menossa. Onneksi on ollut vieressä tuo toinen kyltymätön rakkauden sijoituskohde. Joku, joka saa hymyilemään heti herätyskellon soidessa ja on vilpittömän onnellinen tullessani kotiin. Joku, joka hullaannuttaa persoonallaan kerta toisensa jälkeen.

Joku sen toisen lisäksi, mihin hullaantuu hullaantumistaan, päivästä päivään.



Sotien päältä luoksemme hiipii vakaa ja 
väsymätön aurinko



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti