Näin ihan hyvin, kunnes joskus viime vuoden loppupuoliskolla muistin omistavani silmälasit. Koska vuoden vanhoilla laseilla näin huonommin kuin ilman, oli hankittava uudet. Ja olihan ne pokatkin aika rumat.
Nyt olen oravanpyörässä, umpikujassa, koukussa, mitä näitä tunnetiloja nyt on. Laseja on oltava joka nurkalle omansa, koska _en vaan näe_ ilman. Olohuoneessa on oltava kaksitehot, jotta näen sekä lähelle että kauas samanaikaisesti. Niillä pää ei saa kuitenkaan liikkua lähelle katsoessa, muuten en nää. Eli kun siirryn keittiöön ruokailemaan lehden kera, on nokalle heilautettava lähilasit jolloin näkökenttä lähelle on lukemiseen kyllin laaja. Ja kun taas palaan television ääreen, eksyn matkalla mikäli laseja ei ole jätetty lehden luo. Niillä kun en taas näe puolta metriä kauemmas.
Uskomatonta. Minua fiksummat ihmiset ovat keksineet jotain hienoa ja mahtavaa, joka helpottaa meidän elämää. Silmälasit! Kunpa pian kuitenkin koittaisi se päivä, jolloin taas unohdan omistavani silmälasit.
Ruudun takaa
ruudun takaa tyttöni katsoo vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti