A good day.

Kyllähän se vaan niin on, että niitä hyviä päiviä viikkoon mahtuu yllin kyllin vaikka tänään ei taas ihan tuntunut siltä. Maanantai pääsi moukaroimaan oikein huolella. Toki onhan tänään viikon ensimmäinen päivä joten keskiarvollisesti on hieman toivomisen varaa..

Viime viikolla käytiin metsissä muutama päivä, huijasin aikaisemmin kertoessani reissujen olevan ohi. Tätä tapausta vaan ei oikein osannut laskea, vaikka kotiin päästyäni uni maittoi 15 tuntia putkeen. Mutta tästähän minulle maksetaan ja joskus voi valinnoistaan olla onnellinen. Laitettiin poikien kanssa hetkeksi vaihdetta vähän kevyemmälle, kuva kertokoot puolestani tarinan kolmesta kalastajasta ilman kalaonnea. Kalastajat on ne kakat keskellä kuvaa.

Viikonloppuna maisema vaihtui lammen rannalta väljemmille vesille. Viiden tähden luksuspaketti saaristossa, joka sisälsi mainion seuran lisäksi superhyvää ruokaa ja hiveleviä maisemia. Ei juoksevaa vettä, puhumattakaan pakottavasta tarpeesta roikkua sosiaalisen median kynsissä. Suosittelen!

Siirryttiin miehen kanssa nykyaikaan ja päivitettiin puhelimet sille tasolle, joka on vähimmäisvaatimuksena jo alakoulussa. Ja on kuulkaa komiaa! Nyt kelpaa näpäyttää parit kuvat vaikka kamera olisikin jäänyt kotiin, näissä näpeissä kun ei kukaan huomaa mitään eroa. En kyllä myönnä itsessäni materialistin vikaa, mutta onhan se kiva kun pelkkä puhelimen valikon esteettisyys saa hyvälle tuulelle. Hyvä päivä kun voi olla joskus todellakin pienestä kiinni. 

Helpoin tie on aina miinoitettu.

Tarpeeseen.

Okei, näin alkuun perun kaikki suuret sanani siitä, ettei oikeastaan ole mikään kiire lomille ja töissä on _niin_ kivaa. ALKAIS SE LOMA JO! Kylläpä tulee piiitkät 3 viikkoa tässä odotellessa.. Ontuva selitys tähän ailahtelevaisuuteen voisi ehkäpä olla se, että kerrankin on jotain odotettavaa. Kreikan meri, meri Kreikan..

Pari pikku väkerrystäkin on valmistunut tässä _odotellessa_. Usein allekirjoittaneen käsityöhommat käynnistyy tarpeesta, sitten omasta tai jonkun toisen. Huvikseen tulee harvemmin tehtyä mitään, mutta onneksi tarvitsen kaikkea ja paljon!

Tiskirätin eli kluutin ohje löytyi täältä, materiaalina joulun lahjakluuteista jäänyt lanka. Kuten ohjeessa sanottiinkin, hirmu helppoa ja miellyttävän aivotonta touhua! Melkein jopa harmittaa että kluuti-idea tuli käytettyä jo viime jouluna, tämän helpommalla lahjaidiksella tuskin pääsee.


Viikonloppuna juhlittiin miehen siskon vanhimman tyttären rippijuhlia. Sää suosi ja ruoka oli älyttömän hyvää, ensimmäisen kerran melkein voi sanoa että nautti moisista "pukujuhlista".

 

Visioin korttia useamman viikon ja tuloksen piti olla jotain ihan muuta kuin kuvassa näkyy. Viime hetken kohtaus vei kuitenkin voiton ja vesivärit pääsivät töihin yhdessä kirjoituskoneen kanssa. Kortin tekstin löysin sivustolta, johon oli listattu Muumien suusta päässeitä lausahduksia. 

Joko olen todella huono värkkäilemään mitään yltäkylläisiä skräppikortteja tai sitten mielestäni yksinkertainen on vaan niin paljon kauniimpaa. Puolueellisena puhujana olen jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla. Söpöilkööt ne kenelle se sopii.


Sain äidiltäni kuukausia sitten saumurin, johon olen saanut juuri ja juuri langat paikalleen. Kun ei ole sitä aikaa opetella, eikä oikeen tiedä mistä alottaisi.. sama veisu asiassa kuin asiassa. Nyt olen kuitenkin huomannut, että saumuri pönkii ajatusten syövereistä lähes päivittäin pinnalle, toivottavasti kohta nähdään tajunnan räjäyttävä debyytti sitten ala-asteen!

Ja jos mä pidän sua nättinä

enkä vaan tiskirättinä

Ootko onnellinen

ja uskotko sen

Vaihtokauppaa.

En suinkaan ole alkuperäisen perheeni ainoa käsitöiden harrastelija. Vaikka äitini virkkuuttaa mattonsa minulla, on asiassa vaihtokaupan makua. Satakunnan suunnalla valmistuu lähes liukuhihnamaisesti mosaiikki- ja lasitöitä, joista muutamat ovat löytäneet tiensä meidänkin kotia piristämään.

Pidemmän aikaa kerkesi jo muhimaan mielessä, että täytyisi näistäkin töistä jotain kirjoitella ja ennen kaikkea kuvata nämä kaunistukset. Muutaman epätoivoisen yrittämän jälkeen totesin, että ennen lasitöiden kuvailua on syytä hieman palautella mieleen kameran saloja.. Siihen ei tietenkään ollut juuri silloin aikaa, joten projekti siirtyi jälleen _huomiseen_. Mutta, mosaiikista pari otosta sain kuin sainkin tänne näytille.

 Mosaiikkityöt ovat olleen itselläkin jo muutaman vuoden salainen haave. Hyvin tehokkaana jarruna on toiminut elämäntilanne, jossa ei kerta kaikkiaan aika, eikä tajunta, riitä istumaan tunti tolkulla pyörittelemässä pirstaleita. Ja ehkä toinen on se alkuun pääseminen: materiaalit puuttuu, taito puuttuu, langan pää puuttuu. Siksipä näitä töitä osaa arvostaa ja niiden kauneudesta nauttiikin ehkä ihan eri tavalla. Eikä koskaan ole liian myöhäistä, kai minäkin vielä joskus ehdin.

Tämä sateinen aamupäivä oli tarkoitus viettää tulevan talven varastoja täydentäen. Ajelin heti aamutuimaan torille ja ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen: 5kg mansikkaa 45€ ! Ei jumantsuikka, paikalliset mansikat taitaa olla kullalla kypsytettyjä. Ei auta kuin odotella, että mansikat eivät maksa enää..mansikoita?

Listen to the rhythm

of the

falling rain.

Meri Kreikan.

Viimeisen viikon aikana tämän perheen selaimilta on tehty vähintäänkin satoja latauksia eri matkanjärjestäjien sivuille. Kun kuume iskee, siihen ei auta kuin yksi asia. Eilen sitten tein sen, varasin ja maksoin hätäensiavun auringon alle. Jahuu!

Kreikka ei matkakohteena ollut meille mikään vaihtoehto numero yksi, mutta ehdottomasti paras monesta pahasta, sieltä Bulgarian ja Turkin välistä. Mies on lähdössä pitkälle reissulle elokuussa ja jotain oli tehtävä ennen sitä. Koska resursseja matkan suunnitteluun ja aikaa itse toteuttamiseen on käytettävissä minimaalisesti, päätimme, että joku todella helppo ja lämmin loma on nyt se mitä lähdemme hakemaan.

Virittäytyminen hiekkarannoille on alkanut, flunssalomaan varsin sopivalla tavalla.

 

Minusta on aivan yhdentekevää minne me tulemme. 

Kaikki paikat ovat hyviä.

Onnellisia kesähommeleita.

Käyhän tämä näinkin, kesän vietto flunssalomalla seinien sisässä. Onneksi olen vihdoin saavuttamassa rauhan tyyssijan kaikenlaisten projektien suhteen: miksi tehdä nyt, kun asiaa voi pohtia viimeiseen asti kun ei ole kiire mihinkään. Sinänsä kuulostaa vaaralliselta, mutta samalla niin stressittömältä. Antaa pihan asfaltin routia ja autotallin oven klempattaa, kaikki hoituu kyllä vaikka sitten ensi kesänä. Kaikinpuolin hyvä ja onnellinen olo, fyysisestä kipeilystä huolimatta.

Viikkoa ennen juhannusta sain mieluisaa seuraa entisiltä kotikulmilta miehen viettäessä laatuaikaa samankaltaisensa seurassa. Siinä iltaa istuessa maailma parantui merkittävästi, tulevaisuuden suunnitelmat saivat uusia tuulenpuuskia siipiensä alle ja kudevarastokin keveni hieman. Edelliset töppöset olivat loppuun poljetut joten hyvillä mielin sai luovuttaa uudet käyttöön, kun tiesi ettei nämäkään jää kaapin pohjalle virumaan.

Juhannusta juhlittiin henkisen ikämme mukaisesti, sukuloiden anopin luona Päijänteen rannalla. Sää ei ollut kovinkaan suosiollinen, mutta onneksi jotain kesäistäkin päästiin tekemään. Muisteltiin vihdan oikeaoppista sitomista, kalastettiin, soudettiin. Grilliruoat jouduttiin tosin valmistamaan paistinpannulla, koska miehen mielikuva autokatoksen grillistä osoittautuivat 3 kesää vanhaksi.. Vaivanpalkka seurueemme majoittamisesta hoideltiin henkeä mukaillen pihahommilla.

Monella tuttavapiiristämme alkaa kesälomat olla lusittu, toisilla on puolivälissä. Mukava ajatella, että itselläni sama autuus koittaa vasta heinäkuun viimeisinä päivinä ja jatkuu aina syyskuulle saakka. Ehkä työpisteen vaihto vuoden alussa toi uutta virtaa niin, ettei vielä kaipaakaan lomalle. Loman myöhäinen ajankohta myös helpottaa taistelustressiä kesän suhteen: voi kesäillä ihan rauhassa, kun lomakin on vasta edessä.

Onnellisuus on läpitunkeva tunne siitä,

että elämä on hyvää.

Elämän kiertokulku.

Tässäpä näitä nyt sitten tulee, menneisyyden muisteloita. Kuten lupasin.

Muutama viikko sitten valmistui viimeinen matto kenties hetkeen. Nautin ehkä tietynlaisesta yliannostuksesta aiheen suhteen, sillä kyseistä tekelettä tuli työstettyä toista kuukautta. Matto pääsi sinänsä tuttuun osoitteeseen, vanhempieni asumukseen.

Akvaariomme sai kunnon faceliftauksen noin kuukausi sitten. Tiedättehän, kun tulee se kohtaus että jotain on tehtävä niin siinä ei sitten mikään auta. Poikkesimme akvaarioliikkeessä kauppareissun ohessa ihan huvikseen, kaupasta kuitenkin poistuimme käytännössä kaikki uudet akvaarion sisustat mukana. Eipä ole ennen tullut ostettua heräteostoksena 30kg hiekkaa..

Kalat ja haarniska ovat alkuperäistä tekoa, kaikki muu tosiaan heitettiin pihan perälle. Kyllä kannatti, akvasta tuli kuin uusi!

Perjantaina saatoimme taistelukala Taiston viimeiselle matkalle. Asia ei sinänsä riipaissut kovinkaan syvältä, vaikka kalalla oli jopa nimi. Enemmänkin harmitti, Taisto oli miehen silmäterä ja innostuksen lähde akvaariota kohtaan. Mutta onneksi kaikki on korvattavissa ja niinpä seuraavana aamuna talossa oli uusi, uljaampi Nyrkki. Tulee ihan mieleen ne tarinat kun lapselle ostetaan salaa uusi, samanlainen hiiri kuolleen tilalle eikä kerrota mitään.. Mukaan kaupasta lähti myös herralle haaremi ja muutama rihmakala. Voi veljet, en malttaisi odottaa kun saadaan hankittua väljemmät vedet. Sen jälkeen on vain taivas rajana.

Viikonloppuun mahtui menetyksen lisäksi myös hyvin iloisia uutisia. Sain kuulla, että ystäväni sisällä kasvaa ihmistaimi. Käsittämätöntä, millaista _myötäonnea_ voi ihminen kokea. Tunnen asian suhteen hillitöntä hepulia ja olen joutunut useamman kerran oikein pysähtymään ja pohtimaan homman nimeä. En uskalla ajatellakaan mitä tapahtuu kun ensi kerran tavataan. Varmaan halkean riemusta!

Ensi viikolla pääsee taas nauttimaan Suomen luonnosta. Se onkin sitten viimeinen reissu hetkeen. Vaikka metsässä ei olekaan mitään vikaa, on tieto kuitenkin huojentava. Kotona on vaan niin kiva olla.

Yksi maailma kerrallaan.

Lentävällä matolla.

Kesä yllätti jälleen. Lolitaa työstäessä terassilla tarkeni vaivoin t-paitasillaan, nyt tuntuu että sekin on liikaa. Toki työn puolesta metsissä vietetyt viikot hämärtää jälleen tajuntaa, eikä niitä viikkoja oikein osaa laskea eletyiksi. Kaikista huvittavinta on, että ihmiset jaksavat päivitellä kuinka on niin kylmää eikä kesä saavu koskaan. Sitten kun se tulee, voivotellaan sitä kuinka on kuuma että mitenkä tästä nyt oikein selvitään. Kohu, sitä kansa suorastaan janoaa vaikkei kyse olisi sen kummemmasta ilmiöstä kuin vuodenajat ja niiden saapuminen.

Kameraan on tallentunut hurjasti enemmän tai vähemmän onnistuneita otoksia ja saamattomuudesta saa jälleen kärsiä. Osa jää auttamattomasti kansioon "myöhemmin" eikä koskaan näe päivänvaloa, osa sitten taas tulee julkaistua satunnaisen typerässä järjestykessä. Ehkä. Katsellaan sitten syyskuussa kuinka tomaatit kukkivat..

Lumen alta kuoriutuneeseen omakotitaloon liittyvä hyötyliikunta on ottanut vallan, eikä lenkkeilylle juurikaan jää rahkeita. Selittely, oikea kuninkuuslajini! Metsistä löytyi kohtalotoverit, ehkä olisi aika tehdä oikeasti jotain ennen kuin omat näyttävät tältä?

Näinkin pitkän hiljaiselon jälkeen on vaikea tarttua mihinkään tiettyyn aiheeseen, vaikka kuvittelisi toista. Jokaisen elämässä tapahtuu joka päivä jotain, viikossa siitä kertyy jo aika paljon kerrottavaa. Aikaa kun kuitenkin kuluu riittävästi nämä arjen pienet asiat muuttuvat harmaaksi massaksi ja kun joku kysyy mitä kuuluu, vastaus on aina niin tyypillinen eipä tänne ihmeempiä, ihan normaalia perussettiä. Vastaushan on teoriassa aivan oikea, mutta silti! Kuinka hermostuttavaa. Ihan sama ilmiö tapahtuu nähtävästi oman elämän taltioinnissa. Menneen ajan imu nappaa ne hetket, joista sillä hetkellä olisi voinut kirjoittaa tuhansia merkkejä. Mitäpä sitä siis suotta enempää jaarittelemaan.

Kesäyö tuoksut tuhlaten antaa.